Perjantai 10.11.2017

Peerjantaiiiii ja viikko pulkassa. Tää viikko meni kyllä jotenki todella nopeasti ainakin miun mielestä. Ehkäpä siksi se meni nopeasti, kun koko viikko on suunniteltu ohjaustuokioita, jotka olivat torstaina ja perjantaina sekä itse työstin myös ensi viikon 10 min ohjausta.

Tänään perjantaina meidän Lotilan ohjausporukka kokoontui Lotilan koululle hieman klo 8.30 jälkeen ja siiryimme ulkoota hyvin pian sisälle luokkaan. Luokassa meitä odotti 23 oppilasta, joille olimme suunnitelleet ohjelmaa 9.00-11.45. Luokka oli hieman vilkas ja huomasin myös, että on perjantai ja vierait kokeillaan, joka kuuluu asiaan. 🙂 Meidän ohjausporukan mielestä onnistuimme ohjauspäivässä kokonaisuudessaan hyvin, pientä aikataulu asiaa lukuunottamatta, aika meinaan loppui vähän kesken, mutta sitä kehitetään seuraavalle kerralla. Päivän päätteeksi pidimme koulun pihalla palaveri ja kävimme suullisesti jälkipyykin, jonka meidän ohjaustiimistä Laura kokosi kirjalliseksi ja lähetti eteenpäin Tonille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Meidän kotitiimistä minun kanssa Lotilalla oli Anna.

Tänään olisi kirjastolla ollut myös luento kiusaamisesta, jonne meidän tiimistä ehti vain Mira, sillä Sinjalla ja Suvillakin oli ohjaukset. Mira kertoi luennon olleen hyvin koskettava, olisin itsekkin halunnut olla sen kuulemassa, mutta aikataulu ei antanu myöden. Mira oli myös oman ohjaustiiminsä kanssa tehneet Harjun koulun jälkipyykin eilisestä ohjauksesta.

Suvin ja Sinjan ohjaustuokion sujuvuudesta ei ole tietoa, mutta kaiketi ne hyvin ovat menneet.

Eli tänään ovat kaikki olleet paikalla omilla tahoillaan.

Tästä viikosta jäi itselle kokonaisuudessa oikein hyvä fiilis ja odotan innolla tulevia ohjauksia! 🙂

Nyt viikonlopun viettooon! 🙂

-Lilli-

Kategoria(t): ohjaajuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *