Keskiviikko 20.3

Noniin, pitkästä aikaa mun tehtävä päivittää blogia. Kokoonnuimme kulinaarissa ja juttelimme menneestä lukuvuodesta. Joimme samalla kahvia.

Tiimimme huippukohdat:

-Miran saapuminen kesken syksyä, vuonna 2017.

-Tiimimme kokoonpanon muuttuminen on ollut loppupeleissä hyvä asia. Se on lähentänyt meitä ja tuonut uusia puolia meistä esille. Jokainen on löytänyt oman roolinsa matkan varrella.

-Tiimistämme on tullut toinen pieni perhe, jossa uskaltaa näyttää aidot tunteensa. Niin hyvät kuin huonotkin.

-Tiimimme lähentyi myös vapaa-ajalla.

-Tiimimme on ollut yleensä aina paikalla ja kaikkien elämäntilanteet on saatu sovitettua koulumaailmaan, mutta tämä johtuu siitä, että olemme hyvin avoimia toisiamme kohtaan.

-Nastolan projekti muokkasi tiimiämme parempaan suuntaan ja sen jälkeen työskentely on ollut helpompaa.

-Ohjaajuuden näyttö

-Nastolan tapahtumat

-Jokainen on palautetta saatuaan muokannut omaa ohjaustaan toimivammaksi.

Tiimimme kohtaamat vaikeudet/käännekohdat:

-Vuoden 2017 alussa tiimimme oli epätasapainoinen ja omaa roolia oli vaikea saada isossa ja tuntemattomassa ryhmässä.

-Ensimmäisenä vuonna tunteiden kuohuntaa ja toisten tavat ja jutut ärsytti.

-Tiimimme vietti jossain vaiheessa jo liikaakin vapaa-aikaa, joka vaikutti negatiivisesti.

-Ennen menetelmäopintoja tiimimme oli hyvin hajanainen. Kaikkia ahdisti toistensa käytös ja saamattomuus. Se näkyi kouluhommissa ja saimme palautettakin.

-Osa on ollut parempia tiiminvetäjiä, kuin toiset.

-Nastolan projektin aikana tiimimme koki vaikeita asioita. Eikä onnistuttu pelastamaan Nastolaa, mutta pelastimme itsemme Nastolalta.

-Menetelmänäyttö ja ohjaajuuden hensut tuottivat vaikeuksia.

-Suunnitelmat esim. ohjauksissa eivät ole pitäneet meistä riippumattomista syistä.

-Kun palasimme joululomalta 2019 tammikuussa, niin osalla tiimistämme on alkanut ote lipsua koulunkäynnin kanssa.

Palautetta tiimimme jäsenille:

Mira: Saa meidän tiimimme takaisin raiteilleen usein. Hän on järjen ääni tiimissämme ja hänen puoleensa on helppo kääntyä.  Mira on meidän tiimimme aikuinen, mutta hän osaa pitää myös hauskaa.  Mira sluibailee, jos hän haluaa. Häntä ei kiinnosta muiden mielipiteet. 

Anna: Osaa halutessaan olla mukana kouluhommissa, etenkin kiinnostunut politiikasta ja  tietää aiheesta paljon.  Anna on rento ja viihdyttävä. Annaa saa välillä (päivittäin)rauhoitella ja etenkin Miralla menee hermo häneen.

Suvi: Suvi tekee aina koulussa töitä. Suvin huonotuulisuus ei ole ikinä vaikuttanut meidän tiimiin. Suvi on aloitteellinen. Hän on myös samaa mieltä kaikkien kanssa ja häneltä puuttuu temperamentti.

Sinja: Kun vituttaa, niin vituttaa ja tunteet näkyvät todella helposti muulle tiimille ja se vaikuttaa tiimin toimintaan. Kouluhommat sujuvat, mutta henkilökohtainen elämä vaikuttaa liikaa koulunkäyntiin. Sinja on tunnesäätila, jolloin myös ilon tunteet tarttuu muihin. Sinja on suunnitelmallinen ja ottaa vastuuta, kun haluaa. Kiinnostavista aiheista hän on innoissaan.

Oma arvio itsestään tiimissä:

Mira: Olen tiimipelaaja, mutta en pidä siitä, että muut tiimissä ei tee ja sitten menee hermot ja alan sluibailemaan.

Anna: Olen tiimissämme energinen, mutta kyllä välillä hommatkin sujuu.

Suvi: Olen tiimissämme se, joka hoitaa asiat, vaikka ne eivät muilta luonnistuisikaan.

Sinja: Teen hommia, jos ne kiinnostaa, mutta olen silti kaikissa kouluhommissa mukana. Olen paikalla, mutta en aina läsnä, koska uppoudun helposti omiin ajatuksiini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *