Maanantai 14.1

Paikalla Anna ja Mira

Aamu alkoi tiiminvetäjien palaverilla jossa käytiin viime viikon fiiliksiä ja sitä kuinka työskentely alkoi pitkän tauon jälkeen. Käytiin ensi viikon hiihtotalvi tapahtuman juttuja läpi ja niitä käytiin myös palaverin jälkeen ykkösten kanssa luokassa.

Sitten aloimme käymään sektoreita läpi joita työstettiin viime viikolla. Nämä toteutettiin ns. posterikävelyllä ja se olikin mielenkiintoista. Jokaisella sektorilla oli jokin alaan liittyvä esimerkki kuten yksityinen perhepäivähoito yksityisellä sektorilla.

Oli meidän vuoro ja olikin kiva heittäytyä viikon poissaolon jälkeen ja heittää hatusta kolmannen sektorin toimintaa. Ihan hauskaahan tuo oli kun olen työskennellyt niin paljon juurikin tuolla sektorilla. Itse kerroin kiusaamisasiakeskus valopilkuista. Siitä en tähän lähde enää avaamaan enää.

Anna auttoi parhaansa mukaan ja loisti etenkin julkisen sektorin kohdalla kun mietittiin hallitus ym semmoisia juttuja. Itselläni näitä täytyy treenata koska OET niitä kysytään.

29.1 on treenit aiheena nuorisolaki sekä valtakunnallinen nuorisotyön ja politiikan ohjelma. Näitä tulisi nyt lukea ja osata 29.1.

Myös tänään pohdittiin mikä sektori olisi meille hyvä kun aletaan tekemään yhteistyötä toimijoiden kanssa. Kolmas sektori kiinnostaa Annaa ja minua niin sitä pohdittiin. Yksityinen sektori ehkä haastaisi lisää mutta kolmas kiinnostaa.

Sektoreita pitää huomenna pohtia ja omia tavoitteita mitä haluaisit tulevaisuudelta ja siitä miksi kannattaisi joku sektori ottaa. Ehkä sittenkin kallistun yksityiseen sektoriin niin voisi keskittyä lastensuojeluun 🙂

Päläpälä lääpälääpä

-Mira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *