PERJANTAI 18.5.

Tänään NUVA:n ykköset lähti Iittiin patikoimaan. Määränpäänä oli Hiidenvuori ja kyseessä oli Luonto ja Elämys -tiimin Workshop. Kaksi meistä (nuorten tied. & neuv.-tiimistä) oli kuitenkin jäänyt Lahteen pitämään Lahden Nuorisopalveluiden ”Goodbye Ysi”-tapahtumaa Salpausselän koululle. Paikalla olin minä ja Janika. Ryhmiä oli yhteensä kahdeksan ja yhdessä ryhmässä oli  puolikas luokka eli suunnilleen noin 8-10 oppilasta. Kela-rastilla oli kaksi tehtävää ja molempiin oli varattu erikseen tasan 10 minuuttia. Toista rastia veti ryhmän mukana tullut opettaja/nuorisotyöntekijä ja toista minä. Itse olin tietokone luokassa, jonka takia koko ryhmä pääsi kerralla koneille ja sen takia ryhmää ei enään luokassa laitettu puoliksi vaan ensin ryhmä teki Kelan tukilaskuri -tehtävän ja sen jälkeä siirtyi minun Kela-kortti rastille. Janika joutui laittamaan ryhmän puoliksi, koska hänen luokassaan ei ollut kaikille tietokoneita.

Ryhmät oli keskenään todella eritasoisia ja eri tavalla motivoituneita, mutta aivan ensimmäistä ryhmää lukuun ottamatta  kaikkien kanssa saatiin tehtävään kunnolla kiinni, suurimman osan kanssa loppun asti. Itse havaitsin, että mitä paremmin ryhmä kommunikoi keskenään, sitä paremmin ja jouhevammin  tehtävä sujui. Yksi ryhmistä perui tulonsa, joten lopulta ryhmiä oli vain seitsemän. Osa ryhmistä oli tulossa vähän etuajassa rastille ja osa taas vähän myöhässä joka toi pientä haastetta tarkkaan aikatauluun, mutta lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Kukaan ryhmä ei kuitenkaan ollut henkisesti ”keskisormi pystyssä” toiminnalle ja osalla porukalla kiinnostus tuntui vielä loppua kohti nousevan, joten itse koen ainakin onnistuneeni, vielä kuin sain ihan ensimmäisen ryhmä opettajalle vietyä kopion kelakorttien vastauksista, kun ryhmä ei ehtinyt käymään sitä lainkaan läpi. Samalla kehoitin, että opettaja voisi käydä myöhemmin luokan kanssa tietoa läpi, kun sitä ei keritty käydä ja varmasti oli herännyt kysymyksiä etc.

Pääsimme yhden aikaan lähtemään koululta ja jäimme hyville mielille päivästä. Haastava mutta mukava päivä takana ja viikonloppu edessä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *