TIISTAI 15.

Tämä päivä tiimi käytti itsenäisesti Hensun tekemiseen. Mia, Janika ja minä olimme koululla. Mira ja Jenna olivat Lahden Nuorisopalveluiden järjestämässä ”Goodbye Ysi”:ssä Launeen Nuokulla.

Jenna kommentoi päivää näin:

”Miran ja mun tiistai päivä:
Mentiin klo 8.10 launeen nuokulle ja ensimmäinen ryhmä saapui klo 8.40 ensimmäiset puolituntia laitoimme paikkoja kuntoon, meidät ohjeistettiin rastillemme ja odottelimme ensimmäistä ryhmää. Suurimman osan päivästä oli kelan rastit jaettu vielä kahtia, mutta ensimmäisten joukko otettiin yhdessä, oli sen verran pieni ryhmä. Aloitus meni hyvin, ja oikeestaan kaikki muutkin ryhmät ei tullut temppuilua tai mitään, aamu- ja iltapäivä ryhmillä oli vaikeaa keskittyä mutta muuten hyvin. Klo 10.40 lähdimme ruokkikselle subiin ja kävimme vielä kahvilla, meidän rastille olisi pitänyt seuraava porukka tulla vasta klo 12, mutta kun palasimme 11.30 oli jo kaikki täydessä vauhdissa, aikatauluun oli möhlitty ja iltapäivän ryhmät aloittivat 40min aikaisemmin, pääsimme jokatapauksessa heti vauhtiin mukaan ja päivän viimeinen ryhmä perui joten pääsimme noin klo. 13 aikoihin. Purimme kamppeet ja lähdimme koulua kohti hygieniapassi koulutukseen”

Iltapäivällä tosiaan oli 13:00 Kesäopinto info ja 14:00 alkoi hygieniapassi info/pikakoulutus. Koulutus oli yllättävän mielenkiintoinen, ja opin ainakin henk. koht. myös uutta Bakteereista ja lämpötiloista. Lopuksi jäimme vielä Mian ja Jennan kanssa tekemään selvitystä Naanalle huoisesta Helsinki-päivästä. Hyvä päivä kaikenkaikkiaan.

Joona, Jenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *