Perjantai 12.1

Tänään minä, Sinja ja Anna tulimme kouluun ysiksi jolloin teimme lukutehtävään liittyviä asioita. Kävimme kaikkien esitykset läpi.

Ruokailun jälkeen teimme aikajanan tästä jaksosta ja pohdimme mm. motivaatiota ja oppimista tämän jakson aikana. Keskustelimme myös mitä yhteistä meillä oli jakson aikana. Tiimimme oli aika levoton tämän päivän 😃😃.

Tänään paikalla olivat minä,Sinja ja Anna

-Suvi-

Keskiviikko 10.1.

Tänään päivämme alkoi Unit luxin pitämällä opetustuokiolla, jonka aiheena oli lanit ja pelit. Mielestämme se oli hyvä, koska se oli monipuolinen ja hauska. ohjaustuokion jälkeen kävimme syömässä ja sitten jatkoimmme vielä meidän huomisen ohjasutuokion tekemistä.

 

Tiistai 9.1

Tänään kokoonnuimme aamulla klo9 koululle ja Anna oli taas myöhässä.
Aloimme valmistella omaa oppituntiamme koskien nettietikettiä/nettiturvallisuutta.
Saimme ennalta sovitut asiat hoidettua ja oppituntiin tarvittavat videot tehtyä. Niiden tekeminen oli kyllä hieman hankalaa väsyneen tiiminvetäjän vuoksi mutta saimme ne silti tehtyä 🙂
Tämän jälkeen menimme syömään ja ruokailun jälkeen alkoi Nuoria varten tiimin oppitunti koskien Tekijänoikeuksia.
Alkuun oli tietoisku josta olimme Naanan kanssa samaa mieltä että siinä olisi voinut olla kirjallisena tekstiä niin olisi jäänyt paremmin päähän, mutta aihe oli kiinnostava.
Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja aloimme käymään eri pisteitä läpi.
Peli oli ensimmäisessä ja siinä tulikin paljon keskustelua ja emme olleet ihan kaikesta samaa mieltä. Peli oli kuitenkin todella hyvin mietitty ja siinä tuli ihan kilpailumieli pelatessa.
Toisessa pisteessä oli Olavin tekemä runo johon täydennettiin sanoja ja siinä tuli naurettua ja sitä oli hauska tehdä. Aika helppoa oli ja juttelimmekin sen jälkeen aiheesta ja kävimme omia kokemuksia läpi.
Seuraavassa katsoimme heidän tekemiään videoita ja etenkin Suville ja Minulle oli helppoja mutta oli mahtavaa kun he olivat tehneet noin monta videota.
Loppupyykki oli hieman pitkä mutta saimme siinä auki niitä asioita jotka mietityttivät ja keksimme vielä omia tarinoita joissa tapahtui tekijänoikeus rikoksia.
Mukava päivä.

Paikalla olivat ruokailuun asti kaikki tiimistämme, sitten Marianna lähti sairaan lapsen luokse ja me muut jatkoimme päivän loppuun.

-Mira

Perjantai 5.1

Tänään saavuimme koululle klo 9:00 Hymyläisten ohjaukseen, Anna lintsasi aamupäivän ja tulee toivottavasti iltapäivällä paikalle.

Hymyläisten ohjaus oli hyvä, vaikka kysymykset lautapelissä oli kohtalaisen helppoja. Tiimi osasi vastata jokaiseen kysymykseen oikein.

10-12 kokeilimme tiimin kesken omia pisteitämme tulevaa ohjaustamme varten.

12-13 välillä oli Supertyttöjen ohjaus, jossa pelissä samat kysymykset pyörivät kokoajan ja jumitimme aika kauan paikoillamme, koska noppaa oli muunneltu. Muuten lautapeli oli hyvä. Bingo oli hauska lisä ja meidän tiimi voitti suklaata!! ❤

Paikalla tänään olivat kaikki muut paitsi Lilli

-Suvi-

Torstai 4.1

Tänään tulimme tiimin kanssa kouluun 12.30
Aiheena tunnille oli Some ja sen meille vetivät Nipsut17.
Meillä oli erilaisia keskusteluryhmiä aiheesta ja pohdintatehtäviä. Päivä oli tiimistämme hyödyllinen ja etenkin aikajana oli mahtava kun meillä ei ollut mitään käsitystä minä vuonna some maailmassa tapahtui mmuutoksia.
Viimeinen kahoot oli hieman liian pitkä mutta kuitenkin hyvin suunniteltu. Nyt jäämme miettimään tätä ja odottelemme top jakson tiedotetta🤞🏻
Paikalla olivat Mira, Sinja, Marianna, Anna ja Suvi

-Mira

Keskiviikko 3.1.

Aloitimme tänään kello 9 Lystilohkon pitämällä videoeditointi-ohjauksella. Ohjaus oli meidän mielestä hyödyllinen ja siinä sai hyvin tietoa miten videoita editoidaan. Toisaalta olisimme kaivannneet ehkä jotakin tarkempaa ohjeistusta tai opetusvideota. Saimme myös editoitua omaan ohjaukseemme tulevaa videota.

Paikalla tänään olivat kaikki muut paitsi Lilli.

– Anna