Torstai 14.2

Hyvää ystävänpäivää!

Tänään meillä on tiimin kesken etäpäivä.

Tutustumme seminaarin materiaaliin itsenäisesti, ja minä, Anna ja Sinja teemme yhteistehtävää Humak opinnoissa. Teimme jo eilen tehtävänjaon tähän ja loimme yhteisen tiedoston Docsiin, johon jokainen kirjoittaa. Tehtävä on laaja, ja sen minimisivupituus on 13, johon siihen meneekin mukavasti tämä päivä. Minä ja Anna haetaan tietoa eri elämänkaariteorioista ja kirjoitetaan niistä paketti haastattelun pohjalta ja Sinja luo haastattelun sellaiseen muotoon, että sen voi raporttiin laittaa. Raportissa tulee olla myös 3 eri lähdeteosta, ja päätimme, että jokainen meistä tutustuu yhteen materiaaliin ja kirjoittaa siitä ja näin työnjako onkin tasaista. Teoriaa on tällä hetkellä pää täynnä näistä Humak opinnoista, mutta onneksi ne ovat meillä sen verran hyvällä mallilla, ettei tarvitse kiirehtiä saadakseen näitä tehtyä.

Huomenna paneudutaankin paremmin kouluhommien pariin, kun mennään Inspikseen lyömään päivämääriä lukkoon ja luomaan meidän tapahtumaa. Vietetään koko huominen päivä siellä.

-Suvi-

Tisdag och Onsdag

Tiistaina tultii ysiks kuuntelemaan Sakustarsistajutusta jotain informaatiota. Se ei kestänyt kovin kauaa, joten aloimme etsimään työssäoppimispaikkoja. Sitte tehtii tietoisku siitä Inspiksestä ja sen jälkeen alettiin tehdä Humaktehtäviä. Mira oli ea-kurssilla.

Sit keskiviikosta ja torstaista tiimin kans sovitti että, on itsenäistä työskentelyä eli toisin sanoen treenimateriaalin lukemista, hensujen tekemistä. Käytiin myös Sinjan ja Suvin kanssa tekemässä haastattelu liityen niihin humakin tehtäviin.

Perjantaina sitten ollaaki koko päivä Inspiksen matkassa, joten sillon tehdään projektisuunnitelma ja mietitään tapahtuma sekä ajankohta.

Pitäkää ittenne miehinä, pitäkää lippu korkeella ja palaillaa.

Maanantai 11.2

Aamun tiiminvetäjien palsu oli aika letkeä. Puhuttiin viikkotehtävästä ja siitä miten meni viikonloppu. Ei oikeastaan mitään uutta ja ihmeellistä. Projektista puhuttiin ja meillä onkin tällä viikolla loppuviikko inspiksen kera suunnittelemassa. Toivottavasti saamme aikataulun ja suunnitelman valmiiksi.

Paikalla muut paitsi Sinja

Tein tiimille aikataulun seinälle top jaksoon saakka. Näin ollen saamme päiville täytettä kun nyt sitä ei aina ole ollut.

Sitten lähdimme käymään pelejä läpi oli seppo peliä, twisteriä, huhu puheita eli piirtopeli joka toteutui ns.rikkinäisenä puhelimena. Lautapeli ja kahootteja joita ei enää saa tehdä.

Meidän tiimi on tutkinut ja opiskellut aihetta ja olikin helppo päivä ja tiesimme aiheesta hyvin paljon. Kerrankin olimme oikeasti perillä kaikesta mistä puhuttiin 😀

Osa peleistä aiheutti hyvin paljon kuohuntaa ja itsessäni ainakin naurua. Suvi oli tietoguru tänään.

Team JuDa vetäisi 4pelistä voiton hiphei hurraa meille.

Vähän loppuyhteenvetoa yhdessä ja kotiin kiitos ja näkemiin.

Torstai

Teimme tämän päivän itsenäisesti töitä, sillä perjantaina on arviointikeskustelu, ja hensuja pitää viimeistellä. Teimme myös tiimin kesken Humak opintoja,ja ne ovatkin aika hyvällä mallilla.

Ma, Ti, Ke, 4.2, 5.2, 6.2

Maanantaina Mira aloitti päivänsä kello 9 tiiminvetäjien palaverissä ja me muut tulimme normaalisti kymmeneltä. Siinä sitten käytiin koko luokan kesken läpi mihin mikäkin tiimi on menossa projektiin ja miten pitäisi edetä projektin suhteen. Piti myös miettiä, kuinka pidetään kartalla, jos joku tiimiläinen on kipeä. Onneksi viime syksyn jälkeen meillä tämä asia toimii eli jos joku on pois, niin voi hän lukea päivän tapahtumat blogista. Sen lisäksi käytämme aktiivisemmin tiimin wappiryhmää asioden viestintään. Ruokailun jälkeen kokoonnuttii Lystilohkon ja Unitluxin kanssa käymään läpi vielä tiistain suunnitelmat. Päivän lopuksi pidimme vielä tiimin kesken keskustelun, jossa puhuimme näkemyseroistamme asioiden suhteen ja saimme asiat puhuttua joten tästä on hyvä jatkaa.

Tiistaina kouluun yhdeksäksi, tosin Miralla taisi alkaa jo aikaisemmin, koska hänellä oli EA2-kurssi. Ysiluokkalaisia tulikin vain 16 ja siinä sitten heille esittäydyttiin ja laitoimme myös kahvia tulemaan. Suvi ja Sinja aloittivat pitämään tekemäänsä powerpointtia ja siinä sitten kaikki myös kerrottiin työssäoppimispaikoista ja projektipaikoista. Sen jälkee Minni ja Marianne kertoi niitten Intian matkasta ja näyttivät yhden videon sieltä. Sit pelattii kahoot ja lähettii syömää. Ruokailun jälkeen Aino ja Marianne vetivät leikkejä koko porukalle, ainaki siin oli lännen nopein ja palloralli sekä joku sellai katseluleikki ja viel joku nopeusleikki. Sit oliki hyvä väli mennä tutustumaan ykkösten luokkaan ja haasttelemaan ykkösiä ja siinä sitten aika pitkä keskustelutuokio niiden luokassa käytiinki, kunnes jatkettii kierrättämällä tutustujia kampukseen, jonka jälkeen päivä päätty siihen.

Keskiviikkona tultii kymppii ja alettii tehä tän viikon viikotehtävää. Päädyttiin siihen että Suvi ja Sinja alkoi tekemään kysymyksiä joista mä sit tein kahootin. Yllättävän nopeasti saatiin se tehtyä. Joten jatkettii humaktehtävien tekemistä. Projektin suhteen meillä ei ole tällä viikolla mitään, mutta ens viikolla ollaan sinne menossa, josta saamme vielä tietää tarkemmat ajat/päivät perjantaina.

Pitäkää lippu korkeella, pitäkää ittenne miehinä ja palaillaa.

Torstai 31.1

Tulimme koko tiimin voimin koululle 9:30, ja mietimme, mitä teemme tänään koululla. Aloitimme tekemään projekitoiminnan hensuun budjetti kohtaa, joka oli meillä kaikilla tyhjä sillä emme olleet tehneet ennen budjettia.

Budjetoimme Siikaniemen leirin 20 nuorelle, ja hinnaston otimme Siikaniemen sivuilta. Listasimme erilaisia menoja ja tuloja, ja budjettimme jäi 8 euroa plussan puolelle, JEE.

Tämän jälkeen keskustelimme Naanan kanssa projektitoiminnan näytöstä, ja saimme ajan ensi viikon perjantaille 12:30. Tähän keskusteluun liittyy vahvasti myös Annan tylsyys ja hensujen täytön sluibailu, sillä Anna hoiti meille ensi viikon tiistaiksi oppilasryhmän koko päiväksi tutustumaan alaamme.

Vähän turhauttavaa tehdä powerpointtia kasvatus- ja yhteisöohjaajan alasta, sillä opetussuunnitelma on ihan erilainen kuin meillä on nuvalla. Saimme kuitenkin Sinjan kanssa tämän tehtyä. Mira teki koko päiväksi aikataulun ja nakitti hommia muille tiimeille, ja Anna aloitti Kahootin tekemisen.

Tämän päivän hommat on siis tehty, ja ensi viikon tiistai suunniteltu. Eilistä blogia meillä ei ole, sillä Annan mielestä on turhaa kirjoittaa eilisestä palautteesta blogia.

-Suvi-

Keskiviikko 30.1. Koululla oli klo 12 ykkösten kanssa yhteinen palautekeskustelu viime viikon hiihtokisan hommista. Siinä sitten tunnin ajan käytiin tätä keskustelua ja aiheita oli ainakin: asenne, vaatetus, viestintä, markkinointi, työvuorot. Sen jälkeen päätty koulupäivä siihen. Ja juu tosiaan en nähnyt järkeä tosta erillistä postausta tehä ku oli nii lyhyt päivä, joten ajattelin integroida sen tähän torstain blogipostauksen perään. Pitäkää ittenne miehinä, pitäkää lippu korkeella ja palaillaa.

Tiistai 29.1

Päivä alkoi klo 9 ja olimme saaneet tehtäväksi tutustua nuorisolakiin tätä päivää varten. Kävimme sitten läpi nuorisolakia ja jakauduimme uusiin ryhmiin täksi päiväksi. Jaoimme aiheet tiimien kesken ja meidän porukka sai nuorten osallistamisen ja vaikuttamisen.

Päivä oli pitkä ja se koostui tiedon tutkimisesta ja hankkimisesta ja loppupäivän pidimme nopeita esityksiä aiheistamme.  Pääsimme 3 mennessä. Kaikki vähän väsyneitä.

-Sinja

Måndag 28.1

Maanantai starttasi tiiminvetäjien palsulla jossa Aino oli puheenjohtaja ja Ade sihteerikirjuri.

Aino kyseli viime viikon lumipäivistä miten meni ja mitä mieltä tiimit olivat ja siinä olikin paljon juteltavaa jota en tässä ala käymään läpi… Sitten kävimme nuorisokulttuuritehtävän tekoa läpi ja siitä onkin jälkipyykki lopussa.

Aloitimme omalla esityksellämme nuorisokulttuurien pukeutumisesta ja musiikista ja meillä oli hyvä esitys. Video oli hyvä ja saimme osallistettua koko luokkaa miettimään miten lokeroisivat itsensä. Keskustelua syntyi ja meni hyvin.

Muut jäivät ruoan jälkeen kouluun mutta itse lähdin päksiin.

-Mira

Tässä jälkipyykki nuorisokulttuuritehtävästä:

1.Mikä meni hyvin? Oli hyvä toteutus. Tieto saatiin nopeasti kasaan. Yleisesti oli hyvä kun kaikki tiimit käsitteli eri näkökulmien kautta aihetta.

2.Mikä meni huonosti? Työnjako ei ollut tasainen. Sinja ja Suvi teki suurimman osan hommasta. Mira teki ison työn esitysmateriaalin tekemisestä.

3.Mitä viedään käytäntöön? Parempi aikataulutus ja sunnitelmallisuus esityksestä. Tasapuolisempi työnjako.

Tehtiin aikataulu työvuoroista ja tutustumisita ja sen mukaan tehtiin tehtävää eteenpäin. Oli aika hektistä, mutta toisaalta ei päästy tylsistymään.

Perjantai 25.1

Olimme Sinjan kanssa aamuvuorossa kisoissa, ja saimme aamupäivän ajan kaiken paskan niskaamme. Organisointi oli aivan epäonnistunut, ja se meidän ”ohjaaja” syytti tästä meitä. Olimme Sinjan kanssa viimeiset jotka lähtivät ryhmän kanssa pisteille, ja tämä meidän ohjaaja lähestulkoon huusi meille siitä, miten huonosti hoidimme tämän aamun, vaikka syy oli hänessä itsessään kun ei antanut mitään ohjeita.

Ei ollut hyvä aloitus rastikierrokselle, kun saimme myös palautetta ryhmämme opettajalta siitä, että tapahtuma on huonosti järjestetty. Selitimme heille tilanteen ja loppupäivä sujuikin mukavasti.

Torstai 24.1

Aloitimme päivän tänään koululla, ja teimme valmiiksi nuorisokulttuurin esityksen ja ”muistilapun” siihen. Keräsimme ylös kaikenlaisia eri genrejä, joita nuorisokulttuurissa on, vaikka ne ovatkin nykypäivänä sekoittuneet keskenään. Löysimme myös Ylestä hyvän videon, jonka aiomme näyttää esityksessämme.

Ruokailun jälkeen teimme tuon nuorisokulttuurin kokonaan valmiiksi ja lähdimme suunnistamaan kohti Inspistä. Tästä tulikin ihan mielenkiintoinen ajomatka, ja tuntui, että maailmankaikkeus oli meidän tapaamiskäyntiä vastaan.

Ensinnäkin fonectassa ja Inspiksen nettisivuilla oli eri osoitteet toimipisteen suhteen, ja pohdimme, kumpaan osoitteeseen menemme. Päätimme mennä Valimonkadulle, joka oli siis nettisivuilla oleva osoite. Matkalla puhuimme siitä, onko tiimiläiset ajaneet autolla kolaria koskaan. Saimme tästä mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi, jonka seurauksena Mira ajoi meidän liittymän ohi, jonne olimme kääntymässä. No, Google Maps näytti uuden reitin, johon suuntasimme, kunnes tajusimme, että ajoimme todella pitkän mutkan vain päästäksemme tuohon samaan liittymään takaisin. Kun olimme tässä samaisessa liittymässä, edessämme kaksi autoa kolaroi keskenään. Onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut, ja joku toinen auto ajoi paikan päälle näiden kolariautojen viereen, joten pääsimme jatkamaan matkaa jotta olisimme ajoissa tapaamisessamme.

Kun pääsimme Valimokadulle, huomasimme, että paikka oli vain isoja varastoja täynnä ja ajattelimme, että osoite on väärä ja lähdimme ajamaan toiseen osoitteeseen Fonectan avulla.

No, kun pääsimme uuteen osoitteeseen, tajusimme, että ei toimipiste ole täälläkään. Anna soittikin sitten Inspiksen työntekijälle, joka neuvoi meidät takaisin Valimokadulle (jossa oli siis vain niitä varastoja). Tiimiä alkoi naurattaa, kun Anna puhui puhelimessa, että paikka on moottoripyöräjengin lähettyvillä. Mietimme, että minne ihmeeseen olemme menossa, mutta myöhemmin selvisikin, että tämä moottoripyörä homma olikin carting-rata. Lähdimme ajamaan takaisin ja kuinka ollakkaan, samassa risteyksessä missä kolari oli aiemmin tapahtunut oli rekka jumissa, joten matka takaisin Valimokadulle kesti kauan.

Valimokadulla kiersimme varastoalueita ympäri, emmekä löytäneet toimipistettä. Soitimme uudestaan työntekijälle, joka neuvoi meidät pitkän keskustelun jälkeen oikealle paikalle. Tällöin olimme aika myöhässä alkuperäisesti sovitusta ajasta, ja Mira ei ehtinyt tulla tapaamiseen mukaan.

Toimitilat olivat remontissa, joten jokapuolella oli kaikenlaista sotkua. Saimme kuitenkin paljon irti tästä tapaamisesta, ja kysyimme samat kysymykset työntekijältä kuin kysyimme eilen Rikusta. Anna laittaa vielä tänään nämä kysymykset & vastaukset tämän kijroituksen alle.

-Suvi-

Inspiksen toiminta on pääpiirteissään niin, että he ottavat sinne työkokeiluun jonkun ja sitten palkkatuelle, tämän aikana he yrittävät auttaa työntekijää esim. hakemaan johonkin kouluun tai työpaikkaa. Samalla harjoitellaan myös työelämän sääntöjä mm. tulemalla ajoissa töihin jne. Inspikseen löydetään monesti työkkärin kautta tai jonkun tutun joka tietää ja osaa antaa vinkin.

Rahoitusta he saavat avustuksena Lahden kaupungilta sekä heillä on paljon sponsoreita, jotka tukevat heidän toimintaansa näitä oli ainakin Lahti Energia, Osuuskauppa Hämeenmaa ja Setlementti Harjula, sekä monia muitakin oli. Osittain rahoitus hoituu myös varainhankintaprojekteilla.

Yhteistyökumppaneita on paljon, eri yhdistyksiä sekä yrityksiä. Ovat mukana monissa erilaisissa projekteissa ja tapahtumissa työskentelemässä. Markkinointi tapahtuu osallistumalla ja tekemällä, somen välityksellä. Imago on jo luotu, on toiminut nyt 10 vuotta.