Perjantai 15.3

Aloitimme tänään Inspiksellä vähän yli kymmenen kahdestaan Annan kanssa. Aloimme tekemään viestiä kouluille koulukiertueen liittyen ja saimmekin sen kirjoitettua valmiiksi yhdessä Maksimin kanssa.

Annan kanssa työskentely sujui hyvin ja saimme aikaiseksi tänään. Keskustelukin sujui ja ideoita lensi. Viestin jälkeen mietimme markkinointia ja sitä, kenelle markkinoimme, miten markkinoimme ja mitä kanavia käytämme ja mitä kanavia meillä on mahdollisuus käyttää. Hahmotimme tätä meidän Inspiksen vihkoon ja saimmekin paljon ideoita. Mietimme, jos on mahdollista päästä esim. radioon tai televisioon jollain tavalla markkinoimaan ja kertomaan kiertueesta. Muita ideoita oli paikalliset lehdet ja koululaislehdet (julisteet), somen käyttö (ig, snäppi, fb), Inspiksen pakun maalaus teeman mukaisesti. Teimme tästä myös isolle paperille paremman suunnittelun, ja kuva tästä löytyy postauksen alta.

Saatiin laitaa nimet Inspiksen vieraskirjaa

Pääsimme tänään myös Inspiksen vieraskirjaan Annan kanssa, ja Anna löysi tekemistä nauloista. Arvoitus meneekin, kuinka monta naulaa on alla olevassa kuvassa? Anna haastaa jokaisen blogin lukijan vastaamaan tähän. Oikein vastannut tai lähimmäksi veikannut saa euron vastaamalla Annalle wapissa.

Tossa toi arvotus

Tänään päivä vielä jatkuu, kun menemme kolmeksi Kellarikahvilan tiloihin discoon. Anna on järjestyksenvalvoja ja itse olen EA-vastaava Miran kanssa.

Tässä alotettiin miettimään markkinoinitkanavia jne.
Siinä viel kuva poliisiautosta, joka ei kyl liity mitenkää tähän päivään. Mutta ihan vaa läpällä saatte ihailla noinki kaunista kuvaa

Pitäkää ittenne mieihinä, (tai siis henkilöinä, koska sukupuolineutraalihan tässä pitäisi vaikuttavan blogin kirjoittajana olla) pitäkää lippu korkeella ja palaillaa.