Perjantai 16.11

Tänään tulimme koululle yhdeksän jälkeen. Sinja oli ainut ajoissa paikalla, ja kerrankin näinpäin.

Kuuntelimme HUMAK luentoa kolmestaan Annan koneelta, ja laitoimme myös mikin päälle ensimmäistä kertaa näiden opintojen aikana.

Sitten oli vielä Naanan kanssa keskustelu, mikä oli meistä hyvä pitää. Kävimme läpi omia roolejamme projektin aikana, ja olimme kaikki perillä myös jokaisen tiimiläisen roolista.

Niin ja meillä on ensi viikolla menetelmänäytöstä arviointikeskustelu. Menemme tähän tiiminä, mikäli Anna saa hensun täytettyä.

Päivän päätyttyä menimme Miralle syömään kakkua, nam!

-Suvi-

Torstai 1.11

 

-Suvi ja Anna (2 tukitoimea)

Asumisen tukeminen

Itsenäistä asumista tuetaan esimerkiksi vuokra-asuntojen neuvomisella ja auttamalla niiden hakemisessa sekä vuokravakuuden maksamisessa. Näissä auttaa asumisohjaaja tai tukihenkilö ja niitä löytää esimerkiksi Ohjaamosta.

Nuorille tuetaan asumista tukiasuntojen avulla esimerkiksi Nuorisosäätiön kautta, joissa ei ole myöskään takuuvuokraa asunnoille. Tässä alla muita säätiöitä, joiden kautta asunnon hankkiminen helpottaa.

Lapsen taloudellinen tukeminen

Taloudellinen tuki lapselle kattaa esim. koulunkäynnin, ammatin hankinnan ja työhön sijoittumisen sekä harrastukset ja myös ihmissuhteiden ylläpitämisen. Koulunkäyntiä avustetaan esimerkiksi kirjojen hankkimisella ja pakollisten työvälineiden hankkimisessa rahallisesti sosiaalihuollon kautta. Ammatinhankinnassa auttaa työpajatoiminta sekä valmentava ammattiinopiskelu eli Valma.

Laissa ei määrätä miten taloudellisesti lasta tulisi tukea, vaan tarpeet katsotaan henkilökohtaisesti perheen taloudellisen tilanteen mukaan.

Tehostettu perhetyö

-käytännössä moniammatillinen ryhmä esim.sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja yms. Jalkautuu perheen elinympäristöön. Työryhmä muodostuu perheiden tarpeiden mukaisesti.
-Pitkäkestoista ja intensiivistä, vahvasti tukevaa
-Perheelle kokonaisvaltaista ja hoidollista tukea
-Perhettä tavataan eri kokoonpanoilla
-Tärkeä osa työskentelyä on myös toimia yhteistyössä perheen verkostojen kanssa (päiväkoti, koulu, psykiatrinen hoitotaho)
-Tavoitteellista työskentelyä
-Tavoitteet aina perheen tarpeiden mukaan!

-Sinja

Avohuollossa nuvalinjalta valmistuneena voi vaikuttaa esimerkiksi tukiperheessä työskennellen. Tällöin voi ohjata avohuollon sallimilla rajoilla nuorten toimintaa ja edistää sosiaalista vahvistamista.

Myös työskennellessämme kentällä näemme erilaisia tapauksia joissa olemme velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen ja sitä kautta tukea lapsia/nuoria elämässä.

Etsivä nuorisotyö linjautuu hyvin avohuollon piiriin ja toimiikin hyvin etsien keinoja parantaa elämänlaatua jos siinä ongelmia.

-Mira