Tiistai 31.10.2017

Tiistai aamu käynnistyi omalta kohdalta todella huonosti ja väsyneenä, sillä heräsin 4.15 enkä sen jälkeen nukkunut kunnolla, joten koulussakin oleminen ja keskittyminen teetti hieman tuskaa. 😀 :/ Onneks käsiteltävä aihe oli itselle tuttu, nimittäin ohjaajuus, joten ei onneks niin iso katastrofi, vaikka ajatukset harhailikin. Tosin tätä kirjoittaessa täytyy kyllä todenteolla muistella, mitäs sitä tehtiinkään tai puhuttiin…

Eli tänään meidän piti valita parit ja se sai olla jostain muustakin tiimistä kun omasta, tosin meidän tiimistä vain Mira erkani, itse olin Annan parina sekä Suvi ja Sinja muodostivat parin. Tehtävänä oli kirjata ylös ohjauksen kolme kohtaa, jotka ovat suunnittelu, ryhmän kohtaaminen ja arviointi. Jokaiseen kohtaan piti parien kirjata mitä kohdat sisältävät ja niitä peilattiin ns. faktatietoon. Hyvin huomasi, että koko ryhmä oli kirjannut paljon samoja asioita ylös, joita faktatiedossakin oli.

Itselleni ohjaajuus on tuttua, sillä olen toiminut hiihdonopettajana kaudesta 2011-2012–>  ja vähän meinasi olla puuduttavaa kuunnella samoja asioita, joita on käyty useampaan otteeseen omissa koulutuksissa, mut kuuntelin kiltisti tai yritin ainakin. 😀 MUTTA ymmärrän, että suurimmalle osalle tämä on täysin uusia asia tai ehkä lähinnä se mitä ohjaajuus tai ohjaustuokio vaatii, että se saadaan onnistumaan.

Itse jouduin poistumaan paikalta hieman ennen kahta lapsen päiväkodille ja sain tiedon muilta tiimiläisiltä, että olivat saaneet tehtävänannoksi suunnittela 1.5 tunnin kestävän ohjaustuokion pareittain, tosin mie teen sen yksin, koska tiimissämme on 5 jäsentä. Tämä yksintyöskentely ei itseäni haittaa. Tämän tehtävän palautus on huomenna klo 15, tosin itsehän en ole vielä omaa aihettani saanut ryhmänohjaajaltamme, sitä odottellessa. 🙂

Paikalla olivat: mie, Suvi, Sinja, Anna ja Mira.

-Lilli-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *